Harrastuksia

Huomenna yritämme palata arkirutiineihin. Tiiti menee päiväkotiin (vaikka kramppeja on vähän vieläkin, joskus on vaan pakko aloittaa) ja mies töihin (on toki ollut töissä jo kaksi viikkoa), minä jään pitämään kotia pystyssä Touhon kanssa. Kotitöiden ja vauvanhoidon lisäksi aion vähän harrastaa.

Mitä sitten harrastan? Näyttää siltä, että tulevan syksyn ja talven harrastukseni ovat muskari (maanantaisin Tiitin ja torstaisin Touhon), babybrasil (keskiviikkoisin Touhon kanssa - kyseessä siis tanssillinen liikunta vauvan kanssa) ja vauvauinti (sunnuntaisin). Syksyllä olisi myös vauvojen värikylpy tarjolla, jos vaan mahdumme mukaan ryhmään. Harrastan siis lasten kanssa harrastamista.

Entä ihan itse, mitä minä harrastan itseni kanssa? Lukemista iltaisin silmät ristissä, käsitöiden suunnittelemista ja niiden tekemisestä haaveilemista, musiikin kuuntelemista kotona - ei puhettakaan konsertteihin pääsemisestä lähiaikoina. Bloggaamista. Vaunukävelyjä. Paitsi että siinäkin on vauva mukana...

Ostin eilen kirpputorilta askelmittarin ja kaksi jumppavideota siinä toivossa, että syksy saisi minut taas kuntoilemaan. Kesäksi suunnittelemani puistojumpassa käyminen typistyi kahteen kertaan. Muulloin emme olleet kaupungissa, oli muuta ohjelmaa tai satoi niin, ettei jumppaa ollut. Sieluni silmin jo näen, kuinka ensi viikolla laitan DVD:n pyörimään ja jumppaan telkkarin edessä. Kerran tai kaksi. Sitten unohdan koko asian. Yritän silti. Edes kerran viikossa.

Harrastamisesta ylipäätään on tullut aikuisella iällä haasteellista, koska rakkaimmasta harrastuksestani tuli ammatti. Voiko harrastaa työtään? Onko se silloinkin työtä, jos on vanhempainvapaalla, vai muuttuuko se taas harrastukseksi? Tosin pelkoa siitä, että olisi aikaa tai mahdollisuuksia sen enempää tehdä kuin harrastaakaan työtä, ei juurikaan ole.

Itsehuoltoa

Sitä meinaa välillä unohtaa itsensä. Nousee silmät ristissä sängystä, unohtaa harjata hiuspehkonsa, syö hätäisessti jotain ja paikkaa energiavajetta myöhemmin liian suurella määrällä suklaata. Vaunukävelyllä ei kukaan välitä, kuinka paljon puklua on rinnuksilla tai onko ehtinyt käymään suihkussa, mutta työpaikalla vieraillessa olisi kiva näyttää ihmiseltä. Ja ehkä jopa osata keskustella asioista. Niistä asioista, jotka työkavereille tälläkin hetkellä merkitsevät jotain.

Ryhtiliikettä tarvitaan. Olen muutakin kuin äiti - ja olen parempi äiti, jos huolehdin itsestäni. Tästä lähtien:

1. Syön järkevästi. Suklaata vain suurimpaan hätään. Eikä ole pakko syödä lapsen tähteitä. Parempi olisi, etten söisi - pysyisivät päiväkodn pöpötkin loitolla.
2. Luotan siihen, että vauva jaksaa odottaa suihkussa käyntini verran. Todettu on. Ainakin, jos pääsee mukaan kylpyhuoneeseen. Nyt vielä pysyy aloillaankin sormiaan ja alastonta äitiä tuijotellen.
3. Vilkaisen peiliin ennen ulos lähtöä. Pidän meikit hoitolaukussa mukana, jos vaikka tulee lähdettyä jonnekin ihmisten ilmoille. En kuitenkaan yritä meikata vauva sylissä niin kuin eilen.
4. Käyn kerran viikossa puistojumpassa. Maksaa vain kolme euroa ja on niin lähellä, että jaksan juosta sinne kiireen yllättäessä.
5. Yritän estää kiireen yllättämisen.
6. Kokeilen, mitä vauvajumppaliikkeitä Touhon kanssa voisi tehdä jo nyt, ja mitkä vaativat kehittyneempää pään ja vartalon hallintaa. Vauvalta siis, ei äidiltä.
7. Käyn lenkillä ainakin kerran viikossa. Puoli tuntia riittää ainakin aluksi. Saisikohan jostain juoksurattaat halvalla?
8. Luen ammattikirjallisuutta ja -lehtiä. Seuraan oman alani kuulumisia. Pidän ammattitaitoani yllä siinä määrin kuin mahdollista. Joskus sinne töihinkin on palattava.
9. Pyykkään ajoissa, ettei tarvitse lasten nukkuessa enää ripustella pyykkejä. Tai ainakaan odottaa ohjelman loppumista silloin, kun voisi jo olla nukkumassa.
10. Etsin muitakin rentoutumiskeinoja kuin netissä roikkumisen. Luen hyvää kaunokirjallisuutta, kuuntelen hyvää musiikkia. En tyydy hömppään, joka ei tyydytä minua. Jos on aikaa, neulon ja ompelen. Niistä saan hyvän mielen.

Joiltain osin tuo lista edellyttäisi enempiä tunteja vuorokaudessa, mutta katsotaan. Kohta 11 voisi olla: Relaan, en stressaa.

Tervetuloa!

Keväisenä iltana lenkkeillessäni annoin ajatusten virrata. Olo tuntui hyvältä, vaikka suuri taloudellinen vastoinkäyminen painoikin mieltä. Mietin edellisenä iltana leikkipuistossa lasta kiikuttaessani kokemaani vapauden ja täyttymyksen tunnetta. Melkein 4-vuotiaan kiikkujan rajaton riemu tarttui minuunkin. Unohdin rahahuolet, annoin naurun tulla ja nautin juuri siitä hetkestä. Tunsin eläväni täyttä elämää. Ei se täydellistä ole, mutta ihan hyvää kuitenkin.

Lenkkipolkuni varrella koivuissa oli hento viherrys, krookukset ja narsissit kukkivat jo kunnolla muiden kukkien vielä odottaessa nuppuina. Aurinko paistoi matalalta häikäisten välillä. Tunsin rennon ja lämpimän olon virtaavan liikunnan puutteen rasittamaan kroppaani. Tunsin myös ajatusteni kirkastuvan kolmikuisen vauvan yöheräilyjen puuduttamissa aivoissani. Löysin hienoja sanoja, upeita vertauksia ja kiinnostavia näkökulmia. Halusin perustaa blogin, jotta voisin jakaa näitä ajatusten helmiä muillekin.

Koska läppäri ei kuulu peruslenkkeilyvarustukseeni, jouduin odottamaan hieman. Lapsiperheessä se "hieman" venähti melkein viikoksi. Tuona aikana unohdin jo kaikki ne ainutlaatuiset ajatukset, joista minun oli tarkoitus kirjoittaa. Ehkä ne vielä tulevat mieleen. Yritän ottaa niistä kiinni yksi kerrallaan ja saada puettua ne sanoiksi. Ehkä kannattaisi lähteä taas lenkille.

Tervetuloa mukaan Ihan hyvään elämään!