Keväällä Tiitin fysioterapeutti suositteli huvipuistolaitteissa kieppumista aistikokemusten saamiseksi. Tarkemmin en asiasta kysellyt, mutta arvelen suosituksen liittyvän sisäkorvan tasapainoelimen stimulointiin, joka Tiitillä jää normaalia 4-vuotiasta väkkärää vähemmälle. Tiiti rakastaa kaikkia kieppumisleikkejä ja pyörimisen mahdollistavia leikkipuistovälineitä sekä mahdollisimman kovassa vauhdissa keinumista. Siispä suuntana Särkänniemi.
Tiiti tiesi tarkkaan, mitä halusi. Mitä hurjempi laite, sitä kiinnostuneempana poika sen kulkua seurasi. Pienimpien lasten laitteista (eli niistä, joihin Tiiti itse pääsi) hauskimpia olivat ne, joissa oli kovin vauhti tai hassuimmat vatkaukset. Pääsipä Tiiti ihan yksinkin ajelemaan parissa vempaimessa - sade oli karkottanut suurimman osan asiakkaista, eikä vanhempia voinut kaikkialle ottaa mukaan edes avustamaan. Voi sitä riemun määrää! Suuri oli muutos verrattuna viime kesän Särkänniemi-visiittiin. Silloin kaikki pelotti ja arastutti, mikään ei kiinnostanut ja kaikkeen piti sanoa "ei". Nyt uskallamme ajatella käyvämme terapiakieputtimissa uudestaan ehkä jopa tämän kesän aikana.
Toisenlaisia huveja tarjosi Muumimaailma Naantalissa. Musiikkinäytelmä taisi vähän jännittää, mutta muuten oli iloinen hymy Tiitin naamalla koko päivän. Muumipeikon silittäminen, labyrintissa seikkaileminen ja veneiden uittaminen taisivat olla Tiitille päivän kohokohtia. Tuutikin kanssa tekemämme lankanyöri oli monta päivää ranteessa muistona, kunnes sen ainainen kastuminen käsiä pestessä alkoi ärsyttää Tiitiä liikaa.
Sekä Särkänniemessä että Muumimaailmassa Tiiti sai harjoitella jonottamisen ja oman vuoron odottamisen jaloa taitoa, ihmispaljoudessa pyörätuolilla liikkumista ja vieraiden ihmisten kanssa kommunikaatiota. Estottomasti hän kertoikin ympärillään oleville aikuisille mm. olevansa Lenni Lokinpoikanen. Lapsiin Tiiti ei juuri ottanut kontaktia. Useakin lapsi tuli sen sijaan kysymään minulta, miksi Tiiti kulkee pyörätuolilla. Siis minulta, ei Tiitiltä itseltään
Ennen Naantaliin menoa vietimme päivän Turussa. Jokke-jokijuna tarjosi mukavan opastetun kierroksen, ja Tiiti kiljui innosta sen kyydissä. Turun linna kiinnosti Tiitiä, mutta tällä kertaa emme sinne ehtineet. Yllätyksekseni huomasin, että linnassakin on otettu esteettömyysasioita huomioon. Hyvä tietää! Ehdottoman hieno paikka oli Kupittaalla sijaitseva Seikkailupuisto, jossa kävimme ihan vaan leikkipuistomeiningillä illan suussa. Sinne pitää joskus päästä uudestaan oikein kunnolla ajan kanssa.
Tänään kävimme Kuopion eläinpuistossa. Pari kesää sitten Tiiti vielä pelkäsi possujen röhkintää niin paljon, ettei lähelle voinut mennä ollenkaan. Muutenkaan hän ei osannut silloin kiinnostua eläimistä tipankaan vertaa. Nyt Tiiti oli innoissaan. Strutsit olivat kuulemma parhaita, mutta myös puput ja kissat kiinnostivat kovasti. Lampaat onnistuivat säikäyttämään yllättävällä määinnällä, mutta muuten retki meni hienosti.
Tiiti on kasvanut rohkeammaksi kohtaamaan uusia ja yllättäviäkin asioita erilaisissa paikoissa. Mielenkiinto ympärillä tapahtuviin asioihin on myös lisääntynyt hurjasti. Tuntuu kuin olisi auennut ikkuna, jonka kautta Tiiti uskaltaa nyt tarkastella maailmaa ihan toisella tavalla kuin ennen. Tuntuu hyvältä.
P. S. Touhon ensimmäinen hammas bongattiin eilen. Piti käydä heti ostamassa hammasharja pienelle isolle vauvalle. Snif!
:) Kuulostaa mukavalle reissulle
VastaaPoistaMukavaa on ollut, vaikka vähän rankkaakin. Välillä mietin, onko tässä kaikessa touhuamisessa järkeä, kun on pieni vauvakin mukana. Päädyn kuitenkin aina siihen, että kun kerran kaikki sujuu, niin miksi jäisimme kotiin nysväämään. Kesä on vain kerran vuodessa!
PoistaKiinnitin jälleen kerran huomiota siihen, että ihmisiä kiinnosti miksi ollaan pyörätuolissa. Se on mielestäni tarkemmin ajatellen tosi outoa. Tuskin kenellekään tulisi mieleen kysyä joltakulta tuntemattomalta, mitä sairauksia tai kremppoja tällä on tai miksi joku on sen näköinen kuin on. Tiedän, etteivät ihmiset tarkoita pahaa, mutta pitäisikö henkilökohtaisista asioistaan avautua vain sen takia, että ne näkyvät päälle? Ja tietysti sekin, että asioita kysytään avustajalta, eikä henkilöltä itseltään on oma lukunsa...
VastaaPoistaKiva oli lukea teidän onnistuneesta reissusta! Toivon teille paljon elämyksiä jatkossakin! :)
Hyvä kysymys tuo "pitäisikö henkilökohtaisista asioistaan avautua vain sen takia, että ne näkyvät päälle". Usein varmaan käy niin, että nähdään esim. vain se pyörätuoli, ei ihmistä, joka sillä kulkee. Joskus mietin, kuinka paljon haluan kertoa Tiitin asioista ulkopuolisille kyselijöille. Nehän eivät ole edes minun vaan Tiitin henkilökohtaisia asioita. Usein olen kokenut kuitenkin hyväksi esim. erilaisissa ryhmätilanteissa tai vaikkapa leikkipuistossa kertoa Tiitin vammasta, koska kertomalla asiasta suoraan saan vedettyä ikään kuin verhon edestä - sen jälkeen on helpompi keskittyä olennaiseen, kun vastapuolen ei tarvitse miettiä, miksi tuo selvästi vauvaiän ohittanut lapsi ei kävele.
PoistaTällä reissulla noita pyörätuoliuteluita ovat esittäneet lapset, ja vastaukseksi on tuntunut riittävän, ettei Tiiti osaa kävellä. Pieni lapsi pyörätuolissa vaikuttaa olevan kyllä hämmentävä kohdattava myös aikuisille, vaikka he eivät asiasta ainakaan suoraan kysyisikään.
Itsekin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että pyörätuolista kysytään aina minulta eikä Tiitiltä. Osittain se menee sen piikkiin, että lapset eivät aina muutenkaan kysy asioista suoraan toisiltaan. Tulee kyllä mieleen myös, että nytkö se avustajan puoleen kääntyminen ja Tiitin ohittaminen jo alkaa. Pitää kiinnittää asiaan huomiota ja tarvittaessa ohjata ottamaan kontaktia Tiitiin itseensä.
Varmasti onkin niin, että vammasta on hyvä antaa lisävalaistusta tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, varsinkin, jos vammalla on niihin jotain vaikutusta. Myös lapsille pitää ehdottomasti kertoa pyörätuoleista, jotta niistä ei tulisi kummajaisia. Jotkut kysyvät vammasta kuitenkin tyyliin kassajonossakin, ja se on mielestäni omituista! Olen tutustunut uusiin ihmisiin työpaikalla ja harrastuspiireissä, ja heistä vain aniharva on kysellyt vammastani kuukausien ja vuosienkaan jälkeen. Se tuntuu kivalta, koska siitä tietää, että he ovat nähneet ensisijaisesti ihmisen, eivät pyörätuolia tai kremppakroppaa :)
VastaaPoistaAikamoista epätahdikkuutta kysellä henkilökohtaisuuksia kassajonossa! Hienoa, että kuitenkin on myös niitä, jotka osaavat ohittaa pyörätuolin ja kremppakropan. Tuli mieleen eräs ystäväni, jolla on iso arpi kasvoissa. En tiedä, mistä se on tullut, enkä edes kiinnitä asiaan huomiota - meillä on ihan muut puheenaiheet. Usein olen törmännyt siihen, että puhuessani tuosta ystävästäni muille, minulta kysytään, onko hän se, jolla on se arpi, ja tiedänkö, mistä arpi on tullut. Vastattuani "kyllä on" ja "ei, en tiedä" joudun tavallisesti toteamaan, että on ihan sama, mitä puhun, koska keskustelukumppani miettii vain sitä arpea eikä enää kuule sanojani. Outoa käytöstä.
PoistaNiin tuttua noi kyselyt, lapsille kyllä todella riittä vastukseksi että ei pysty kävelemään. Hiljattain olin ystävän kanssa ostoksilla ja hän jäi kaupan eteen muksujen kanssa, omansa ja mun, Anni pyörätuolissa ,käväisin itse pikaisesti yhdessä kaupassa.
VastaaPoistaKun palasin, ystäväni ilme oli aika tuskainen ja hän kysyi että miten kestät noita ihmisten tuijotuksia. Katsahdin vähän hämilläni ympärilleni jo todella muutama silmäpari siinä tujotti mutta itse en kokenut sitä mitenkään ahdistavna, en enää ja kun tujottaa takaisin niin katseet kääntyy pois..tosin tujotukseen tuossa taisi olla se syynä, että ystäväni oli siinä neljän lapsen kanssa josta yksi p-tuolissa, onhan siinä katsomista.
Mutta täytyy muistaa että tujottajissa niitäkin joilla saattaa itsellä tai lähisukulaisella olla vammainen lapsi, että katsoo ymmärtävästi
Tuon olen myös huomannut että ihmisten on jotenkin vaikea tajuta että lapsi voi on pyörätuolissa, sitä on kai niin vaikea käsittää..olen huomannut että ensin ei tajuta että on edes p-tuolissa. puhuuvat rattaista ja toiseksi aina sanotaan että voi kun toinen on niin väsynyt, että nukkuu kun Anni usein roikottaa päätään kun on niin hyptoninen, juu ei nuku..ei siinä sitten ala mitään selittämään vaan sanon että juu juu nukkuu..tosin jos mukana meidän 8v neiti hän kyllä sanoo tomerasti että ei nuku ,mun pikkusiskolla cp-vamma ja sekös hämmentää kuulujaa jos mikä, että meinaa ihan alkaa naurattamaan..
Fysioterapeutti kun suositellut noihin kieputus juttuihin menoa. Kaikenlaiset kieputukset, keinutukset, pyörimiset hyväksi, juuri sinne sisäkorvan tasapainoelimeen ja muillekin aisteille.Tosin lapsi saaattaa haluta niitä liikaakin kun täytyy saada mahdollisimman voimakkaita asitikokemuksia. Noita hyvä tehdä kotonakin, mattoon pyörityksiä, keinumisia ym. Poke-kuntouksessa on juuri noita juttuja paljon ja syvä-ja pintatuntoharjoituksia jotka vaikuttaa mm tuohon aisitiyliherkkyysiin ja oman kehon hahmottamiseen
hienoa kehitystä Tiitiltä
Jos Annin pyörätuolia on nimitetty rattaiksi, niin vedän ehkä paremmaksi: Tiitin mummi sanoo Tiitin pyörätuolia sinnikkäästi pyöräksi ja kelaamista työntämiseksi. Hänen mukaansa Tiiti siis "työntää pyörää" kelatessaan pyörätuolilla. Moneen kertaan on korjattu, mutta ei mene enää 80-vuotiaalle jakeluun. :/
PoistaTuo Poke-kuntoutus kiinnostaa kyllä. Aina vaan tuntuu, että nyt ei ole hyvä vaihe tuollaiselle intensiivisemmälle jutulle. En tiedä. Ehkä pitäisi käydä edes kerran, että tietäisi, mitä sillä voisi olla meille annettavaa.