Tiiti vietti tämän viikonlopun CP-liiton sopeutumisvalmennuskurssilla isovanhempiensa kanssa. Hämmennyimme mieheni kanssa molemmat siitä, miten hiljaista kotona oli ilman Tiitiä. Meillä tuntui myös olevan aikaa ihan loputtomiin. Siivosimme kerrankin rauhassa ja kunnolla, teimme kävelylenkkejä, mies kärrytteli Touhon kanssa ja antoi minun nukkua (ihanaa!), keskustelimme keskeytyksittä, kokkasimme ruokia, joita Tiitin kanssa ei voi tehdä, katselimme telkkaria ja laitoimme parveketta kesäkuntoon. Kaikkea sitä ehtiikin, kun on vain sylivauva huollettavana!
Kotiin palasi iloinen ja innokas sopparilainen, joka oli päässyt ainakin suunnistamaan, keilaamaan, painamaan kangasta ja leikkimään metroa hotellihuoneen suihkukaapin ovilla. Mitali oli kaulassa, kunniakirja kainalossa ja monta kivaa muistoa taskussa. Vain äiti kelpasi tänä iltana - jopa kitaran soittoon, joka tavallisesti on isän heiniä. Oli hauska huomata, miten hellästi Tiiti katseli ja halaili Touhoakin pienen eron jälkeen.
Kurssi oli mennyt hienosti, ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä. Isovanhemmat olivat saaneet tietoa ja vertaistukea. Keskusteluja oli käyty, kokemuksia vaihdettu ja oivalluksia saatu. Isovanhemmille lapsen vammaisuus aiheuttaa tavallaan kaksinkertaisen huolen - huolen omasta lapsesta ja tämän lapsesta. Siksi olikin valtavan hieno ajatus järjestää sopeutumisvalmennusta myös heille. (Ihan pikkuisen kyllä mietityttää, mitä meistä on siellä puhuttu, mutta sehän ei ole meidän asiamme...)
Kiitos, CP-liitto, kaikkien meidän puolesta! Odotamme jo, milloin olisi tarjolla meille soveltuva perhekurssi. :)
Kiva kuulla, että viikonloppu oli mennyt hyvin - sekä kurssilla että kotona. :)
VastaaPoistaToivottavasti tosiaan pian pääsisitte myös perhekurssille.
Yhdellä perhekurssilla olimme kaksi vuotta sitten, ja kiva olisi tosiaan päästä joskus uudestaan. Eiköhän se lähivuosina järjesty.
Poista