Merkillistä, miten asiat jäävät kehon muistiin. Viikonloppuna käytin itkuhälytintä ensimmäistä kertaa Touhon kanssa. Siitä aika ajoin kuuluva kohina (reagointi liikkeeseen) sai minut miltei pois tolaltani. Se oli sama ääni, joka esti minua nukkumasta päiväunia Tiitin vauva-aikana pahimman väsymykseni vallassa. Tällä kertaa väsymys ei ollut yhtä armoton, en ollut edes yksin vauvan kanssa, ja tiesin kaiken olevan kunnossa. Silti joka kerta, kun hälytin kohisi, tunsin epämiellyttävän stressipiikin kehossani. Sydämeni tykytti ja aistini valpastuivat. Olisin halunnut juosta vauvan luo, vaikka tiesin, että se olisi turhaa. Pidättelin itkua enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Jatkossa aion jättää vain ikkunan auki, jos Touho nukkuu parvekkeella. En halua kuulla sitä kohinaa enää koskaan.
Onneksi keho muistaa myös mukavia asioita. Kun Tiiti oli kaksivuotias, siskoni sai vauvan. Sylitellessäni tuota vastasyntynyttä tunsin maidon nousevan rintoihini. Ei kai se oikeasti voinut nousta, mutta tunne oli todella voimakas ja aito. Saman tuntemuksen koin ensimmäistä kertaa Tiitin ollessa neljän päivän ikäinen. Sain hänet silloin syliini keskoskaapista. Pieni ja hauras, letkujen ja piuhojen ympäröimä poikani painautui rintakehääni vasten, käänsi päätään ja nukahti. Minun oli hyvä olla. Aistin jokaisella solullani Tiitin läheisyyden ja rentouduin. Rintojani kuumotti ja pakotti. Maidon tulvahdus. Rakkauden läikähdys.
:/ voin kyllä uskoa tuon kehon muistin. Tosin meill ei ollut itkuhälytintä eikä minulla noussut maito, mutta esim. sairaalan haju toi muistoja mieleen. Pitkään aikaan sitä hauja sairaalassa en haistanut, mutta viime syksynä kun olin menossa ylävatsan ultraan se hau tuli yhtä voimakkaana kuin 2 vuotta aiemmin samassa toimenpiteessä. Ja se sai minut itkemään ja muistamaan kaiken niin elävästi sektion jälkeisistä päivistä.
VastaaPoistaHajumuisti onkin tosi voimakas. Sairaalan hajua en haluaisi joutua enää haistelemaan.
Poista