Saanko esitellä...

...Tiitin ensimmäisen pyörätuolin:

Haimme sen eilen apuvälineyksiköstä. Tiiti on itse valinnut tuon kimaltavan turkoosin värin, ja pyöris tehtiin mittojen mukaan Saksassa. On se hieno!

Tiiti itse oli niin innoissaan uudesta kulkupelistään, ettei olisi malttanut pysyä siitä erossa lainkaan. Teimme illalla ylimääräisen kauppareissun ihan vain siksi, että Tiiti pääsisi kunnolla kokeilemaan pyörätuoliaan. Hienosti kelaaminen jo sujuikin. Vähän meinasi osua ovenpieliin, mutta eiköhän harjoitus auta nopeasti oppimaan tarkemmankin ohjaamisen salat.

Oli hienoa seurata, miten Tiiti jäi tutkiskelemaan kaikkea matkan varrelle osunutta. "Äiti, miks nuo lehdet on vihleitä? Ihan saman välisiä kuin minun housut. Kato!" Tähän asti kauppaan on menty rattailla, eikä niitä tosiaankaan ole ohjattu joka mutkan kautta. No, täytyy myöntää, että pakko oli nytkin loppumatka työntää pyörätuolia - muuten olisimme matkalla varmaan vieläkin. Välillä pikkukelaajamme nimittäin tuntui menevän kaksi työntöä eteen ja kolme taakse ihan vaan siitä riemusta, että se oli mahdollista. Pari piruettiakin tuli tehtyä parkkipaikalla.

Olen hirmuisen onnellinen ja ylpeä pienestä pojastani, joka sai nyt pyörät alleen! Nyt voi lähteä valloittamaan maailmaa ihan toisella tavalla kuin ennen. (Pakko mainita vielä paristakin tutusta tädistä, jotka pyörätuolin saamisesta kuultuaan ihmettelivät, eikö ole vaarallista, että Tiiti kulkee yksin pyörätuolilla. Ihan niin kuin me nyt yhtäkkiä lähettäisimme pojan itsekseen liikenteeseen! Kai se on vaan uusi ja outo ajatus näille tädeille, että lapsikin voi kulkea pyörätuolilla.)