Asioiden hoitamisen vaikeudesta

Olen hoidellut viime aikoina (korvatulehduspotilaan lisäksi) erilaisia asioita. Ai että on ollut välillä vaikeaa!

Joululahja-asiat 1. Minulla ja miehelläni on kamala tavara-angsti päällä. Haluaisimme päästä tavaroista eroon sen sijaan, että niitä kohta kannetaan tänne säkillinen lisää. Yritin hoitaa asian ja kertoa kaikille, ettemme kaipaa lahjoja. Pojille pyysin yhteislahjoja sukulaisten kesken. Olin myöhässä. Yksi jos toinenkin minun suvustani oli lahjansa jo ostanut, loppuja oli mahdotonta saada uskomaan, että olen tosissani. Onneksi miehen suku on toista maata.

Joululahja-asiat 2. Jotain pitäisi itsekin osteskella. Aikuisille annamme eettisiä lahjoja, kuten useana aiempanakin jouluna. Tänään aloin miettiä, voisiko tämän joulun hyväntekeväisyyskohde sittenkin olla ihan lähisuvusta: Kummityttöni opiskelee ulkomailla ja on kipeästi rahan tarpeessa. Voisimmeko suunnata osan hyväntekeväisyyspotistamme hänelle? Loukkaantuisiko siitä joku ja jos, niin miksi?

Lähisuvun lasten (ja heidän vanhempiensa) lahjatoivomuksia olen kysellyt, ja yrittänyt niitä noudattaa. Niinpä päädyin mielenhäiriössä ostamaan järkyttävän kalliin yöpaidan yhdelle, huonoa musiikkia toiselle ja muovikrääsää kolmannelle. Touholle emme varsinaisesti aio ostaa mitään, lahjapaperit ovat varmaan parasta antia hänelle. Tiiti on toivonut kahta lahjaa, joista toista ei ole olemassakaan, ja toinen oli uskomattoman vaikea löytää. Miten voikin olla niin, että kun tietää, mitä haluaa, ei sitä löydy mistään? Kolmas ostosreissu toi vihdoin eilen pelastuksen tähän asiaan.

Virastoasiat. Pari hakemusta ja muuta virallista asiakirjaa piti saada tehdyksi ennen joulua. Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja aloin hoitaa asiaa Touhon päiväunien aikaan. Ei kuulkaa riitä yhdet päikkärit mihinkään, kun pitää liian monta yötä valvoneena ihmetellä, mitä tulikaan liitteeksi mihinkin ja mihin kohtiin pitää laittaa rastit. Neuvoa jos yrittää puhelimitse kysellä, vierähtää aikaa tuosta noin, hups vaan, jonotusmusiikkia kuunnellessa ja kynää pyöritellessä. Yhteen paikkaan en päässyt läpi viidennelläkään yrittämällä, joten päätin lopulta lähettää sähköpostia. Katsotaan, minkä vuoden puolella saan vastauksen.

Eikä ole helppoa kyllä sekään, kun jonottaa puhelimessa ja viihdyttää samalla uniltaan herännyttä vauvaa. Sitten yhtäkkiä joku yllättäen vastaakin puheluun, ja pitäisi muistaa, minne on soittanut ja mikä oli asia. Kerran aloitin puhelun laulamalla vauvanhyssyttelylaulua. Kelaan voi jättää soittopyynnön, ja sieltä soitetaan pikaisesti takaisin. Liian monta puhelua soittaneena vastasinkin sitten Kelan virkailijalle sanoin: "Tiuhti täällä hei!" ikään kuin olisin itse soittanut.

Siivousasiat. Tällä saralla olen ollut ihan onneton viime aikoina. Muutama viikko sitten olin virkeä ja jaksoin kuurata paikan jos toisenkin. Nyt on Touho taas sairastellessaan vienyt yöuneni, eikä energiaa juuri riitä siivoamiseen. Tänään kovasti yritin, mutta laiha oli tulos. Asiaa ei myöskään helpottanut mieluiten kaiken aikansa sylissä viettävä vauva, joka lattialle jouduttuaan pyrkii nousemaan seisomaan huterille jaloilleen minun jalkojani vasten. Tavaroiden järjestelyyn Touho osallistui vetämällä kaiken lattialle sitä mukaa, kun jotain sieltä sain pois kerättyä. Tiskikoneeseen ja pyykkikoneeseen Touhon olisi pakko päästä sisään, joten niidenkin käyttäminen vaatii viekkautta ja nopeutta. Imuroida sentään sain rauhassa, mikä on aina yhtä hämmentävää. Tiiti kun pienempänä pelkäsi imuria niin hysteerisesti, että hänet piti aina viedä ulos imuroinnin ajaksi.

*****

Viikonlopun aikana en aio hoitaa yhtään asiaa vaan keskittyä viettämään aikaa lasten kanssa. Huomenna aiomme kokeilla Tiitin uutta potkukelkkaa, jonka ostimme siinä toivossa, että Tiiti voisi siihen tukeutuen vähän kävelläkin pihalla. Tavallaan se on joululahja, mutta miksipä lahjaa pitäisi marinoida jouluun asti, kun nyt on hyvä keli sen käytölle.

Onpa meillä sunnuntaina aikuisaikaakin luvassa. Pääsisimmeköhän ihan elokuviin asti? Olisi aika kiva.

Hengähdyshetkiä

Heräsimme jokin aika sitten siihen, että meillä ei ole ketään, joka hoitaisi lapsiamme, jos haluaisimme vaikka joskus virkistäytyä kahden kesken mieheni kanssa. Meillä ei ole sukulaisia samassa kaupungissa, eikä kovin monta sellaista kaveriakaan, jotka voisivat tässä asiassa auttaa. Kolme luottolapsenvahtiamme ovat kaikki ajautuneet omille teilleen kuka toiseen kaupunkiin ja kuka omaa lastaan hoitamaan. Vuoden verran olemme olleet tyhjän päällä - paitsi että omat vanhempani ovat aina valmiita ajamaan tänne satojen kilometrien päästä tarvittaessa. Aina ei viitsi heitäkään kuitenkaan vaivata. Joten jotain piti tehdä.

Eiliseksi oli sovittu joskus aikoja sitten Tiitin kuntoutussuunnitelmapalaveri päiväkotiin, ja halusimme molemmat olla paikan päällä. Viimeksi Touho oli mukana sylissä nukkuen, mutta nyt hän olisi ollut jo häiriöksi, jos hänet olisi pitänyt ottaa mukaan. Jostain piti siis löytää lapsenvahti. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot läpikäytyäni alistuin ja tartuin hätäratkaisuna pitämääni tahoon: soitin kaupungin perhetyönohjaajalle. Luulin joutuvani anomaan apua ja kohtaavani eioota, mutta toisin kävi. Kun ei oman alueen työntekijöistä tarvittavaan aikaan sattunut olemaan ketään vapaana, lainattiin työntekijää joltain toiselta alueelta, ja asia oli selvä. Puoli tuntia ennen palaverin alkamista meille saapuisi perhetyöntekijä (vai mikä lie hänen tittelinsä sitten onkaan), joka viipyisi paikalla kokonaiset neljä tuntia. Hintaa tälle rupemalle tulisi kymmenen euroa (10 €). Ei paljon. Itse asiassa ei paljon mitään.

Tästä tärpistä innostuneena soittelin saman tien myös toisaalle. Olen kesäkuusta asti ollut Tiitin omaishoitaja, ja palkkion lisäksi diiliin kuuluu omaishoidon vapaita. Meidän perheellemme sopivin tapa järjestää nuo vapaat vat palvelusetelit, joilla voimme ostaa lapsenhoitopalveluita etukäteen määritellyiltä yrityksiltä. Kesän olimme käytännössä poissa kotoa, sitten tuli Tiitin leikkaus, sitten alkoi lasten sairastelu. Koko palveluseteleiden olemassaolo meinasi päästä unohtumaan. Nyt ne muistuivat taas mieleen, ja oikean henkilön kiinni saatuani sain tietää, että MLL:n kautta hoidetaan samaan syssyyn myös perheen muut lapset. Sehän sopii meille! Ei muuta kuin ensimmäistä palveluseteliä tuhlaamaan ja hoitoaikaa sopimaan.

Eilen sitten koitti se päivä, kun kaupungin perhetyöntekijä oli tulossa. Tietysti Tiiti sattui sairastumaan, joten piti tiedottaa etukäteen, että hoidettavia olisikin yhden sijaan kaksi. Se ei muodostunut ongelmaksi. Sen sijaan aamupäivälle suunnittelemani pikainen siivous jäi tekemättä kahden pojan vaatiessa koko ajan äidin huomiota, apua ja huolenpitoa. Itse olin päänsärkyinen varhain aamulla nappaamastani särkylääkkeestä huolimatta. Viittä vaille kaksitoista olin huuhtelemassa kakkavaippaa, kun ovikello soi. Täti pääsi heti tutustumaan lapsiin sillä välin kun hoitelin vaipan pyykkikoriin, pesin vaivihkaa vessanpöntön ja vieläpä omat hampaani, joiden jynssäämiseen ei aikaa ollut aiemmin riittänyt. Briiffasin tädille nopeasti lastenhoito-ohjeet ja lähdin päiväkodille.

Palaveri sujui leppoisassa hengessä. Kävin kotimatkalla vielä kaupassa ja palasin kotiin. Tiiti ei ollut suostunut nukahtamaan päiväunille, mikä oli vähän odotettavissakin. Touho sen sijaan oli nukkunut enemmän kuin ikinä minun kanssani ollessaan päivällä nukkuu. Koska tädillä oli vielä puolitoista tuntia työaikaa jäljellä, jäi hän vielä avukséni. Sain juotua kahvikupillisen rauhassa ja laitettua ruokaa sen lisäksi että rauhoittelin Tiitin uhkaavaa känkkäränkkää ja hoitelin vauvaa. Ehkä voisin käyttää tätä kaupungin palvelua toistekin. Kymppi ei ole iso lisä vaikkapa kampaajalla käyntiin tai muuhun mukavaan. Halutessani saisin vaikka nukkua sen ajan, kun perhetyöntekijä hoitaa vauvaa. Se olisi aika luksusta.

Tänään tulee toinen hoitaja illalla mahdollistamaan meille rauhallisen ravintolaillallisen pitkästä aikaa. Se onkin tarpeeseen varsinkin juuri tänään, kun olen kuunnellut kahden pojan itkukierrettä* tuntikaupalla. Pitää samalla sopia jo seuraavastakin tilaisuudesta, etteivät kallisarvoiset palvelusetelit vaan jää käyttämättä. Mielessä siintää ajatus kävelyretkistä, elokuvissa ja teatterissa käymisestä ja muusta mukavasta, jota niin harvoin voimme tehdä mieheni kanssa kahdestaan. Kunhan Touho vähän kasvaa, voisi ajatella joskus viettävänsä vaikka kokonaisen päivän ilman lapsia. Miltähän se tuntuisi?

* Itkukierre syntyy, kun Touho itkee ihan mitä tahansa, mitä vauvat nyt itkevät. Tiiti hermostuu siitä ja alkaa kiljua, mikä säikäyttää Touhon, joka alkaa itkeä entistä enemmän, ja sitä säikähtää Tiiti, joka äityy hysteeriseen paniikki-itkuun jne. Ihan sama, kumpaako yritän rauhotella ensin. Jossain vaiheessa jompi kumpi ei vaan enää jaksa itkeä ja tilanne hetkeksi hellittää. Nurkan takana vaanii kuitenkin aina uuden kierteen käynnistymisen mahdollisuus. Tekisi joskus mieli itkeä itsekin.

Päivän valopilkku: Kela

Väsymystä on edelleen ilmassa. Jokaisen pienenkin asian tekeminen vaatii ponnistelua ja suurelta tuntuvia päätöksiä. Ruuanlaitto on onneksi sujunut, kunhan vaan olen ensin osannut päättää, mitä kokkaan. (Kovin palkitsevaa tosin ei ole se, että Tiiti sanoo olevansa nälkäinen ja kysyy, mitä ruokaa on - ja vastauksen kuultuaan sanoo, ettei tykkää siitä, vaikkei ole edes nähnyt ruokaa tai koskaan ihan vastaavaa syönyt. Jos Tiitiltä kysyttäisiin, meillä syötäisiin joka toinen päivä kalapuikkoja ja joka toinen päivä pinaattilettuja.) Kaikki muut kotihommat sitten tökkivät senkin edestä. Illalla sain siivottua Tiitin leikkinurkkauksen. "Apua! Täällä ei ole yhtään lelua lattialla. Voi eii!", kommentoi Tiiti. Veikkaan, että huomenissa niitä leluja taas löytyy lattialta.

Touholla on taas/edelleen korvatulehdus. Kaksi viikkoa sitten neuvolalääkärin kurkatessa korviin oikea oli ihan terve, mutta vasen tärykalvo samea. Nyt varsinaisessa korvakontrollissa molemmat olivat selvästi tulehtuneet. Eipä tässä muuta kuin uutta lääkekuuria kehiin. Jospa se lopulta auttaisi. Nythän Touho on ollut enemmän tai vähemmän räkäinen ja yskäinen syyskuun alusta asti. Kiva olisi nähdä, millainen poika olisi ihan terveenä.

Iloinen mieli tuli yllättävältä taholta. Soittelin viime viikolla Kelan puhelinpalveluun Tiitin hakemusten käsittelyvaihetta tiedustellakseni. Ystävällinen virkailija laittoi hakemuksiin kiirehtimispyynnön ja välitti soittopyynnön käsittelijälle. Tämä soittikin tänään ja kertoi, että vammaistukea on jatkettu (en tullut kysyneeksi mihin asti), allasterapiaa myönnetty ja toimintaterapian jatkuminen vuoden vaihteen jälkeen turvattu. Kerrankin nopeaa palvelua Kelalta! Muilla asioilla ei ole edes kiire, mutta allasterapia on kiva saada käyntiin heti. Menemmekin jo ylihuomenna polskimaan.

Jostain pitäisi löytää nyt virtaa jaksaa tämä pimeä syksy. Päivä toisensa jälkeen tuntuu valuvan käsistä. Haluaisin nukkua öisin ja saada päiviin selkeän rytmin, mikä ei nyt Touhon sairastellessa ole oikein onnistunut. Liian usein metsästän koko päivän mahdollisuutta saada nukkua, ja petyn, jos sitä mahdollisuutta ei tule. Ehkä voisin keskittyä metsästämään mieluummin valopilkkuja jokaisesta päivästä. Koska onhan niitä. Tänään Kela, huomenna tanssitunti, ylihuomenna allasterapia - ja joka päivä lasten hymyt. Niitä onneksi riittää.

*

Dear Kela

Kirjoittelin eilen vammaistukihakemuksen valmiiksi ja vein sen tänään Kelaan. Edellisen kerran samalla asialla olin kaksi vuotta sitten. Olipa mielenkiintoista lukea vanhaa hakemusta ja verrata siihen kirjoittamaani nykyhetken tilanteeseen. Paljon on Tiiti kahdessa vuodessa oppinut, mutta on myös asioita, jotka ovat ennallaan. Saapa nähdä, pitääkö taas ensi vuonna vakuutella Kelan virkailijoita vai heltiäisikö tuki taas pariksi vuodeksi kerrallaan.

***

Olen aika puhki. Haluaisin kirjoittaa niin paljosta, mutten jaksa. Ehkä vielä joskus. Unikoulua suunnittelemme Touholle, mutta ainakin viikko vielä vierähtää ennen kuin sitä pääsemme toteuttamaan. Saapa nähdä, mitä siitä tulee. Toivottavasti ehjempiä öitä.