keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Itsehuoltoa

Sitä meinaa välillä unohtaa itsensä. Nousee silmät ristissä sängystä, unohtaa harjata hiuspehkonsa, syö hätäisessti jotain ja paikkaa energiavajetta myöhemmin liian suurella määrällä suklaata. Vaunukävelyllä ei kukaan välitä, kuinka paljon puklua on rinnuksilla tai onko ehtinyt käymään suihkussa, mutta työpaikalla vieraillessa olisi kiva näyttää ihmiseltä. Ja ehkä jopa osata keskustella asioista. Niistä asioista, jotka työkavereille tälläkin hetkellä merkitsevät jotain.

Ryhtiliikettä tarvitaan. Olen muutakin kuin äiti - ja olen parempi äiti, jos huolehdin itsestäni. Tästä lähtien:

1. Syön järkevästi. Suklaata vain suurimpaan hätään. Eikä ole pakko syödä lapsen tähteitä. Parempi olisi, etten söisi - pysyisivät päiväkodn pöpötkin loitolla.
2. Luotan siihen, että vauva jaksaa odottaa suihkussa käyntini verran. Todettu on. Ainakin, jos pääsee mukaan kylpyhuoneeseen. Nyt vielä pysyy aloillaankin sormiaan ja alastonta äitiä tuijotellen.
3. Vilkaisen peiliin ennen ulos lähtöä. Pidän meikit hoitolaukussa mukana, jos vaikka tulee lähdettyä jonnekin ihmisten ilmoille. En kuitenkaan yritä meikata vauva sylissä niin kuin eilen.
4. Käyn kerran viikossa puistojumpassa. Maksaa vain kolme euroa ja on niin lähellä, että jaksan juosta sinne kiireen yllättäessä.
5. Yritän estää kiireen yllättämisen.
6. Kokeilen, mitä vauvajumppaliikkeitä Touhon kanssa voisi tehdä jo nyt, ja mitkä vaativat kehittyneempää pään ja vartalon hallintaa. Vauvalta siis, ei äidiltä.
7. Käyn lenkillä ainakin kerran viikossa. Puoli tuntia riittää ainakin aluksi. Saisikohan jostain juoksurattaat halvalla?
8. Luen ammattikirjallisuutta ja -lehtiä. Seuraan oman alani kuulumisia. Pidän ammattitaitoani yllä siinä määrin kuin mahdollista. Joskus sinne töihinkin on palattava.
9. Pyykkään ajoissa, ettei tarvitse lasten nukkuessa enää ripustella pyykkejä. Tai ainakaan odottaa ohjelman loppumista silloin, kun voisi jo olla nukkumassa.
10. Etsin muitakin rentoutumiskeinoja kuin netissä roikkumisen. Luen hyvää kaunokirjallisuutta, kuuntelen hyvää musiikkia. En tyydy hömppään, joka ei tyydytä minua. Jos on aikaa, neulon ja ompelen. Niistä saan hyvän mielen.

Joiltain osin tuo lista edellyttäisi enempiä tunteja vuorokaudessa, mutta katsotaan. Kohta 11 voisi olla: Relaan, en stressaa.

4 kommenttia:

  1. :) Kuulostaa hyvälle. Mutta tosiaan, älä stressaa, jos nyt ei onnistukaan :D

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin oli aikaa asettua lukemaan blogiasi :) Tämä sai hymyn huulille :)

    Niin se vaan "minä ite" meinaa helposti unehtua äitiyden jalkoihin, ja siis ihan vaikka yksikin lapsi vaan :) talvella päätin, että laitan hiukset ja ripsiväriä joka päivä (tai ainakin melkein..). Pitkän aikaa olin aatellu säästäväni, enhän uusi vaatteita tarvitse. Sitten rupes ahistamaan ja vaatekaappi täyttyi Kauniista ja Ihanista vaatteista. Ja voi, miten on ollut niin hyvä olla :) Mutta tuo liikunta.. hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa!

      Vaatteet, juu... Tällä kertaa päätin, että vaikka imetän, saan näyttää ihmiseltä. Olen ostanut muutamia kivoja imetyspaitoja, vaikka ovatkin ihan törkeän hintaisia minun budjettiini. Joitakin olen onneksi löytänyt käytettynäkin. Nyt vaan sitten kävi niin, että osa ostamistani paidoista on jäänyt jo liian isoiksi. :/ Pitää varmaan yrittää pienentää niitä, muuten menee isot rahat hukkaan.

      Poista

Kiva, jos kommentoit! Ethän mainitse meitä kuitenkaan oikeilla nimillämme.